Koirien oloista pari sanasta

Kuten kotisivuista voi laskea niin meillähän on nyt seitsemän koiraa 🙂 Koirat ei oo mitään pikkukoiria ja vaativat aika paljon tilaa / ulkoilua.  Koirien lisääntyessä ollaan me myös lisätty tarha / ulkoilutiloja. Viimeisin projekti oli viikolla 15. Silloin teimme hieman uudelleen järjestelyjä. Topi vainaalle tehty katettu tarha otettiin jälleen käyttöön kun sen ja elementtitarhan välistä poistettiin väliseinä. Näin tarhasta tuli puolta isompi ja siellä ollut sähkölämmitteinen koirankoppikin on koirien käytössä. Koppiin ne vaan eivät mene joten kallis ja hieno koppi on turhan panttina.

Kahden jo ennestään paikalla olleen elementtitarhan perään kokosimme sitten uuden 4mx4m kokoisen tarhan. Paljon on tullut kyselyä siitä , että minkä korkuisia nuo elementtitarhat ovat. No, tarhojen korkeus hieman vaihtelee 170 cm – 200 cm välillä. Hyvin on noissa tarhoissa koirat pysyneet vaikka myönnettävä on että kyllä ne niistä yli pääsisivät jos oikein tosissaan haluaisivat. Meillä koirat siis eivät asu tarhoissa, ovat niissä lähinnä päiväsaikaan mutamia tunteja.

Nyt tarhoja on käytössä kolme. Niihin voi laittaa kesällä pari koiraa per tarha jos tarvitsee. Etupiha on myös aidattu ja siinä onkin nyt melkoisen iso ulkoilupiha koirille. Etupihalla voi oleilla koirien kanssa kesällä; siinä voi hyvin viettää rekkujen kanssa aikaa istuskellen.

Vaikka tarhat eivät ihan pienimmästä päästä olekaan niin ei ne riitä tyydyttämään koirien liikunnan tarvetta. Joka päivä on lauma vietävä pellolle tai metsään juoksemaan ja päästelemään höyryjä. No, vanhukset ei enää niin liikunnallisia ole joten niille riittää sekin että saavat makoilla auringossa tarhoissaan.  Vielä pitäisi kesällä aidata ns. alapiha. Siellä sitten voisi juoksuttaakin koiria eikä tarvitsisi aina lähteä  metsään juoksemaan. Katotaan saadaanko projekti jo tänä kesänä valmiiksi 🙂

Tässä kuva tarha-alueesta. Siinä on kaksi 4mx4m tarhaa sekä yksi hieman isompi tarha. Vaikka itse sanonkin niin väittäisin että koirilla on suht hyvät oltavat !

tarhat