Aihearkisto: Yleinen

Malimaista murkinaa

Eli mitä malit meillä syö. Tätäkin ovat uudet, malinoisista kiinnostuneet kyselleet. No, havainnollistetaan ruoka aihetta myös kuvin, mutta meillä malit syö kaikkea. Pääsääntöisesti koirat syö nappulaa, mutta siihen päälle laitan kaikki ruuat mitä ns. jääkaappiin jää. Lisäksi keitän herkkua pari kertaa viikossa ja herkkua tulee nappuloiden päälle vain herkuksi. Mitään ei juuri mene hukkaan, koska kaikki laitetaan koirille.

Nappulana on pääsääntöisesti jokin laadukas, mielellään vehnätön/viljaton nappula HappyDogilta. Joskus mennään kyllä HauHau extra energia ruualla tai Jahti Vahdilla, mutta Happy Dog on hyvä, laadukas ruoka ja netistä tilattuna se tuodaan vielä kotiovelle.

Mutta tässä havaintomateriaalia meidän herkusta. Pohjana puuro, johon laitetaan kasviksia (mitä kaapista löytyy) ja lihaa/tonnikalaa yms.

Näin ne herkut uppoaa
Puuron seassa kypsyy ruusukaalin jämät
Joukkoon jauheliha ja tonnikala
Valmista herkkua

malimaista menoa

Moni pentukyselijä on kysellyt ihan yleistä maleista. Kaikkea olen yrittänyt kertoilla mm. sen että ne on energisiä. Liikuntaa ne vaativat ja ovat aktiivisia ! Kun aktiviteetit on kunnossa, malit osaavat rauhoittua ja nukkua. Omille koirille on aina riittänyt, kun ovat saaneet purkaa energiaa juoksemalla. Toki tekeminen ja treenit myös ovat tärkeitä, peruskoulutus vähintään pitää olla malilla kunnossa. Mutta näin kun treenit on jäissä koronan takia niin energiat puretaan metsään ja pelloille.

Otin tänään meidän ulkoiluista vähän videomateriaalia.

Äiti Haru ja tytär Cänä irrottelee
Haru ja Cänä edelleen
Sitten kun on tarpeeksi juostu niin meno on maltillisempaa
Tässä 11 v sisarukset näyttää ulkoilun mallia

Ja kun on tarpeeksi ulkoiltu ja riehuttu niin sit osataan ottaa rennosti.

Että tämmösiä ne on kotioloissa.

Korona sotki kisa ja treenisuunnitelmia – mutta ei pentusuunnitelmia

Niin, jos kaikki olisi normaalia, olisin pitänyt koiriin tutustumis päivän nyt pääsiäisenä. Olen aina pitänyt pennuista kiinnostuneille jonkinlaisen tutustumispäivän, mutta nyt sitä ei voinut toteuttaa, koska #korona. No, onneksi pentusuunnitelmia ei ole tarvinnut perua, vaan edelleen odotellaan Nerin juoksuja.

Pentueen isäehdokas treenailee innokkaasti Eijan kanssa. Tässä muutama video treeneistä.

Päivitän tänne heti kun Neri aloittelee juoksuja. Sähköpostia saa edelleen laittaa, vastailen kyllä. Pentukyselyjä on tullut ihan hyvin, mutta kyllä tiedusteluja edelleen otetaan vastaan. Soittaakin saa, mutta minut tavoittaa puhelimella kohtuu huonosti

Hyvää kevättä kaikille, ulkoilkaa ja nauttikaa keväästä koronasta huolimatta. Metsissä voi edelleen samoilla turvallisesti, poissa väkijoukoista. Otan jossain vaiheessa videota meidän metsäretkistä. Tässä kuva meidän reiteistä….

Kuulumisia…kuumeisesti odotellaan nerin juoksuja

Koronan kourissa koko maailma 🙁

Mutta, pentusuunnitelmat Nerin ja Ossin kanssa on edelleen voimassa. Kulkurajoitukset eivät koske meitä, kaikki asumme Uudenmaan ulkopuolella.

Nerin juoksut eivät vielä ole alkaneet, mutta pudottelee karvaa ja käytöksessä muutoksia, että kyllä ne on sieltä tulossa tälle keväälle. Kaikki me jotka tässä projektissa ollaan; eli Ossin omistaja Eija että Nerin omistaja Jonnakin, ollaan täysillä tässä mukana.

Kivasti on tullut kyselyitä ja muutama aika varma ”varauskin” on jo olemassa. Osalla on jo ollut minulta B pentu. Se lämmittää mieltä, että he haluavat Jusards pennun edelleenkin. Sitä arvostan todella suuresti !

Korona on vaikuttanut siihen, että kaikki treenit on peruttu ja vain nyt ulkoillaan. Ei kisoja myöskään. Koirat kyllä tykkää jouten olosta, mutta meitä ohjaajia se vähän rassaa. Ossin ja Eijan kohdalla korona oli todella haitta, sillä heillä peruuntuivat Belgien MM kisat (FMBB 2020 Ranska) kokonaan. Heidät oli valittu TOKO joukkueeseen.

Elämä on. Yllätyksiä täynnä. Siinä ehkä sen viehätys.’

Itse nautin kun on ollut pakko rauhoittua. Koirat on saaneet pitkiä metsä ja kävelylenkkejä. Ollaan vaan oltu, ja sehän koirille passaa.

Myös Neri on nauttinut metsälenkeistä Jonnan ja lasten kanssa.

Pentuvarauksia otetaan edelleen vastaan. Jos kiinnostuit tämän kaunottaren jälkeläisistä niin ole yhteydessä sähköpostitse pehkonen.s@gmail.com

Kuulumisia kisakentiltä

Kevät on taas tulollaan kun hiljaiselo loppuu. Suunnitelmia on päivitetty, tai oikeammin varmisteltu D- pentueen osalta. Sekä uroksen omistaja Eija että nartun omistaja Jonna, molemmat ovat edelleen suunnitelman takana. Nerille juoksuja odotellaan huhtikuussa ja jos astutus silloin on ja onnistuu, niin pentusia voitanee odotella kesä – heinäkuuksi.

Kuulumisista sinänsä, että Neri kävi 8. helmikuuta Hyvinkäällä kisaamassa kolme agistarttia. Helppoa ei ollut ja tuloksilla ei juhlittu. Siistejä ratoja kuitenkin kaikki. Tässä yksi kuvattu rata.

https://www.facebook.com/jonna.rusi/videos/10219162155277688/

No, agikisojen jälkeen Nerillä laji vaihtui sunnuntaiksi ja vuorossa oli MES luokka rallytokossa. Sielläkin kaksi hyvää suoritusta. A- kisa 86 ja B-kisa 84 pistettä. Näillä Neri sai koulutustunnuksen RTK 4 ! Onnea tosi taitavat tehotytöt.

https://www.facebook.com/jonna.rusi/videos/10219162166877978/

Myös Ossi eli Kutinan Xuurvili kävi täällä etelä-Suomessa kisaturneella. Lajina Ossillakin rallytoko. B kisasta Ossi ja Eija tekivät hienon 100 pisteen suorituksen ja voittivat sen kisan. Onnea Onnea ! Tässä sadan pisteen suoritus.

https://www.facebook.com/eija.heinonen.3/videos/10216228840337208/

A kisakin meni hienosti, pisteitä 95 ja sijoitus 4. Hienoa työtä !

Ossin ja Nerin pentusuunnitelmista sen verran, että kyselyjä on tullut jonkun verran. Itselle taitaa jäädä uros, jos niitä laatikkoon kolahtaa. Muutama alustava varaus voidaan ottaa vielä vastaan, joten jos tällaisen parivaljakon jälkeläinen kiinnostaa, niin laitappa viestiä pika pikaa.

Pentusuunnitelmista

Helmikuun ensimmäinen päivä kävin moikkaamassa tulevan D pentueen isää, Kutinan Xuurviliä kun Eija ja Ossi olivat kisaamassa Hyvinkäällä. Kisat meni Ossilta hyvin. Ekasta kisasta 95 pistettä ja toisesta täydet 100 ja kisan voitto.

Siinä samalla juteltiin tulevasta astutuksesta. Kaikki on kuten on suunnitetukin. Ossista otettiin parit kuvatkin.

Riihimäen Agility ry:n seuramestaruus 2019

Rimalla järjestettiin taas perinteiset seura Mestikset 25.10.2019. Olin ilmoittanut kisaan mukaan likat Hilun, Harun ja Cänän. Riina Koskelma oli laatinut kisaaville tosi mukavat radat. Hilu teki hyppäriltä nollan, samoin Cänä ! Haru taas kaahotti ihan omiaan. Mestaruus jaetaan kahden radan yhteistuloksella, joten agiradalle lähtiessä jännitti miten Hilun kanssa menee. No, sehän ei sujunut vaan Hilu tuli muurista ohi. Haru teki siistin nollaradan upeilla pysäytys kontakteilla !! Ja mitäpä teki pikku Cnää; hän teki aksaradaltakin nollatuloksen ! Tuplanollalla sitten oltiin, ei vain palkinnoilla, vaan ihan Mestareita ! Kyllä tuntui hienolta.

Cänän tulokset

Lauantaina sitten oli JANKKilla Belgien rotumestikset. Siellä ei menestystä tullut, mutta sain Kimin juoksemaan Cänän kanssa radan. Ikinä eivät ole yhdessä edes treenanneet, mutta ihan siistiä menoa. Vitosella pääsivät maaliin.

Tässä vielä kivoja videoita missä näkee hienosti miten koira hyppää kun se on kunnossa ja terve. Ekassa minä ja Haru ja toisessa Kim ja Cänä. Kiitos videoista Janna Ahti.

Jusards malinoisit palkintopallilla agilitykisoissa

Rimalla oli 5.10.19 agilitykisat ykkösille ja kakkosille. Jusards Burlesque nousi heti ensimmäisellä kisalla kakkosiin, sai siis PAVA:n eli pakko vaihtaa luokkaa. Kakkosissa Hilu sitten jatkoi nollaratoja. On se vaan aikamoinen tyttö.

Eniten iloitsin kuitenkin Jonnan ja Jusards Clarissan radoista. Kolme nolla rataa ja kaikilla radoilla palkintosijoilla ! Siis niin upeaa !! Neri siirtyi sitten kolmosluokkalaiseksi ja toivon että pian tulee ne SERT:t että saadaan Neri valioksi agilitystä. Laitan tähän pari rataa Neriltä ja Jonnalta Ne on niin siistejä ja harmonisia ratoja. Mun TehoTytöt !

Ja jos agitykki on hakusessa niin Nerihän astutetaan ensi keväänä. Lisätietoja voit kysella sähköpostilla pehkonen.s @ gmail.com

Jusards Clarissa eli Neri piirinmestaruuskisoissa rallytokossa

Etelä- Hämeen piirinmestaruuskilpailuissa Jonna ja Neri kisasivat JANKK joukkueessa. MES rata meni Neriltä hienosti, vain yksi uusiminen tarvittiin. Pisteitä radalta 90 ja Neri on yhtä tulosta vaille RTK 4 koularin haltija. Onnea Jonna ja Neri. Lopulta JANKK joukkue vei piirinmestaruus kultaa !

Tässä Nerin ja Jonnan rata.

Onnea C-pennut !

C-pentue täytti 21.9 4 vuotta ! Onnea pojat Frank, Kessu, Urho ja Repo ! Onnea tytöt Tessa, Loru Cänä, Neri, Kina ja Leia !

https://www.facebook.com/sari.pehkonen.5/videos/10220743450440303/
Onnea C pennut