Arkistot päivämäärän mukaan: 12/07/2025

Kennel Jusard´s tulevaisuuden haaveet

Penturintamalla on ollut jo vuosia aika hiljaista. Jusards Eximiakin on sterkattu, joten pentuja ei tule häneltäkään. Piru toki on vielä käytettävissä, mutta se on Jennan käsissä tuleeko malinois pentuja vai ei. Miksi näin ? No, sanotaanko, että itselläni malinois kasvatus loppui siihen, että nykyään ei vaan ole koiran ostajia, jotka osaisivat käsitellä vaativaa käyttökoirarotua. Itse ajattelen niin, että malinoisille sopivia koteja ei ole helppo löytää ja siksi en ota riskiä siitä, että hyviä koiria lopetetaan nuorina, koska niiden kanssa ei vaan tulla toimeen. Malinois EI OLE helppo rotu, se vaatii paljon tekemistä, aktiviteetteja, mutta myös paljon omistajilta fyysistä läheisyyttä. Koen että malinois ei ole se tarhakoira,joka otetaan sieltä vain treeneihin ja muuten se on häkissä. Ei, malinois pitää ottaa mukaan arjen puuhasteluihin ja antaa sille aikaa. Tätä ei ihmiset aina ymmärrä, ja siksi jo vuosi sitten tein päätöksen että en tee malinois pentueita. Jennan ajatukset voi olla jotain muuta, ja jos Jenna haluaa malinoisia kasvattaa niin se on OK.

Omalta osaltani rotu vaihtuu, tai on jo vaihtunut. Minulle rotuina tulee olemaan bullterrieri ja kangal, Bulli hommia tehdään yhdessä Rosen omistajan Lisan kanssa. Rose on siis sijoituskoira eikä varmaan tule meille tekemään koskaan pentuja. Mutta haave on saada Rosen pentu ja ehkä sitten tehdä ihania erikoisia bullipentuja. Tai sitten jatketaan vaan yhteistyötä tuon rodun kanssa Lisan kanssa. Meillä on loistava yhteistyö ja olen edelleenkin niiiiiiiiin onnellinen että Lisa (kennel Misunderstood) sijoitti timantin meille.

Meille siis muutti omaksi uusi mielenkiintoinen rotu jo alkuvuodesta. Tuo koira on vielä pentukoikkeli, uros. Mutta niin ihana rotu ja yksilö, että kasvatushaaveet taas heräsivät. JOS kaikki menee suunnitellusti, niin meille tulee jossain vaiheessa kaksi kangal narttua ja niillä on tarkoitus jatkaa kennel Jusard`s kasvatustyötä. Pentuja tulee aikaisintaan vuonna 2027 tai 2028.

Ja koska kennel Jusard´s tullaan herättämään henkiin niin tilasinpa jo mainoskynätkin valmiiksi. Joten jos jossain vaiheessa kangal kiinnostaa, niin kannattaa olla yhteyksissä. Sijoituskotia nartulle tullaan etsimään vuoden 2026 alussa, jos kaikki menee suunnitellusti.