Agirotu 2016

Tänä vuonna Agirotu oli jälleen Ylöjärvellä Teivon raviradalla. Kimin työkiireiden vuoksi Hilu osallistui vain Open SM karsintaan tavoitteena hyvä sijoitus finaalissa. Karsintaan oli ilmoitettu koiria  yli sata ja rata oli aika vaikea. Karsinnassa Hilu epäonnistui täysin, virheitä 15 ja lisäksi yliaikaa kun Kim kutsui koiran pois renkaalta. Siitä siis kielto. Olimme pettyneitä, sillä finaaliin ei missään pääse 15 virheellä…. Voi kurjuuksien kurjuus.

No, eipä siinä mitään. Odottelin finaalin alkua koska mökki oli varattu ja tarkoitus olikin jäädä Ylöjärvelle vaikka en itse pystynytkään mystisten lihaskipujen vuoksi itse kisaamaan. Olin siis alun perin ilmoittanut sekä Aikun että Pedon kisoihin, mutta koska lääkäri määräsi sairaslomaa peruin kaikki startit. Ja hyvä että tein niin, sillä ei minusta ollut ratoja juoksemaan. Hyvä kun pääsi edes kävelemään…….

Mutta takaisin Hiluun. Karsinnan tulokset kun tulivat niin oli suuren suuri yllätys, Hilu pääsi Finaaliin. Ei voi olla totta, että 15 virheellä ollaan Open SM finaalissa. No, kun paikka oli niin tottakai se lähdettiin kisaamaan. Kim teki Hilulle ennen kisaa vähän virityksiä ja viettiä. Hilu on ollut vähän poissaoleva viime aikoina ja syy on varmasti se että jos ei olisi sterkattu niin nyt olisi juoksut päällä. Hormoonit siis tytöllä sekaisin. No, viritys ei ihan täysin tehonnut koska Hilu sai finaalissakin 10 virhettä. Yksi rima ja yksi kontaktivirhe. Se kisa oli sitten siinä. Kim antoi Hilun minulle ja onnellisina virheistä välittämättä kävelimme autolla. Hilun oli tarkoituskin tulla minulle, koska Kim lähtee pian EO kisoihin Ranskaan ja Hilu pääsee kotiin lepäämään.  Voi me nautittiin kun vihdoin nähtiin….. Hipsu vaan on niin Rakas Onnistuu tai ei. On Mestari tai ei…No, sehän nyt kyllä on Mestari 🙂  Suomen Mestari 2016…  Siinä kun me halittiin autolla ja vähän syötiin lihapullia niin Kim soittaa.  Vastasin että no mitä nyt ? Kim toteaa ironisesti, että joo, Hilu oli sitten Open SM kisan kolmas… Tuo se palkintojen jakoon. Siis TÄH !!?? 10 virheellä kolmas sija ?? Tuloksia kun katselin niin totta, vain kaksi nollaa ja Hilun 10 virhettä oli sitten nopein. No,minkäs sille sitten kuin koiraa kohti palkintopallia mars mars.  Kim ei kyllä yhtään ollut tyytyväinen mutta olis ne kolmanneksi parhaita ja sillä se. Ansaittu mitali paikka eikä siinä oo muilla nokan koputtamista.

KIM JA HILU AGIROTU

agiortuhips4

Kuva yllä ja alla Auvo Kuusinen.

agirotuhips2

No, Hilun kisaurakka ei jäänyt Open kisaan vaan hän pääsi onneksi jo traditionaaliseen malijoukkeeseen. Meillä on parissa kisassa jo ollut takuuhuippu mali joukkue johon ovat kuuluneet malit Profi, Nuka, Kipu ja Hilu. Viime vuonna ko joukkue taisi olla makseissa neljänsiä. Tänä vuonna Hilua ohjasi tuttu Essi, joka on siis Hilun kanssa pari kisaa juossut. Joukkue kisan rata ei ollut todellakaan helppo. Jo lähtösuora aiheutti ”harmaita” hiuksia mutta rohkeesti Essi, Miia ja Janne lähtivät tekemään mahdollisimman onnistunutta rataa !  Malit kun on liikkeellä niin se on taattu että vauhtia on !! Ja niin oli tänäkin vuonna. 51 joukkueesta nopein suoritusaika ! Mutta kun kisan luonteeseen kuuluu että virheet laitetaan aikavirheiksi ja ne lasketaan mukaan loppuaikaan niin ”Malit on irti” joukkue oli lopulta sijalla 6/51. EI todellakaan huono suoritus ! Ja mikä tärkeintä, paras belgijoukkue taas ja mikä toiseksi tärkeintä, oli ne perhanan nopeita. Täss video kisasuorituksesta ……. Ja ei, sitä ei ole nopeutettu 🙂 Kiitos videosta Miia ja Janne.

Agililty, on se vaan niin pirun hauskaa ja varsinkin tällaisessa porukassa !!  Tässä Malit on irti poseeraa hallitusti  🙂

20160710_181408

Vasemmalta Hilu, Essi, Profi, Janne, Kipu, Miia ja Nuka.