Tajusin tänään että on taas taidettu tehdä jotensakin historiaa !! Samasta pentueesta ja saman omistajan kaksi koiraa (Jusard´s Beauregard ja Burlesque ) osallistumassa FMBB kisoihin !! Eikä siinä tietenkään kaikki kun kyse on MUN koirista 😛 Luettelossa on varakoirakkona myös edellisten kahden äiti, Tulikuuma Oljenkorsi.
Osimoilleen niin että samalta omistajalta ja saman ihmisen kouluttamia koiria samoissa FMBB kisoissa kolme kappaletta osallistujalistassa ! Aika huikeeta 😀 Kysymys kuuluu, onko koirat vaan niin pirun hyviä vai mä vaan niin sairaan hyvä kouluttaja vai yhtälö vaan niin hyvä että se tekee hyvää tulosta ….
No niin tai näin niin aika makeeta ! Toivotaan että tulosta myös tulisi sieltä FMBB kisoista. Viime vuonna meillä Ollin kanssa oli niin huonoa tuuria että ei mitään. Jo heti saapumispäivänä meni etutassusta antura halki ja sitten kisapäivinä tuli 30 asteen kuumuudessa kaksi lämpöhalvausta !! Eipä siinä voi koiralta paljoa tulosta odottaa; silti Olli teki kisaliikkeet molempina kisapäivinä <3 Sillä on työmtivaatio kohillaan; kuten jälkeläisilläänkin !!