SBPKY:n FMBB TOKO joukkueen harjoituskoe

21.4 oli Belgianpaimenkoirayhdistys järjestänyt meille luokkien 1-2 kisaajille mahdollisuuden harjoitella koesuoritusta englanninkielen liikkuroinnilla ja kisan toisen tuomarin kanssa. Tuomarina siis toimi tarkka Carina Savander-Ranne. Päivä oli tosi kuuma ja Tiku joutui odottelemaan aika kauan koska ykkösluokkien koirat tekivät kisaliikkeensä ensin. Liikkeet teimme ihan kisajärjestyksessä eli aloitimme ryhmäistumisella ja lopetimme hyppynoutoon. Tiku käyttäytyi ihan hyvin, tosin kun vertasin sitä muihin tokokoirakoihin niin tulin siihen tulokseen että muut ovat kyllä huomattavasti rauhallisempia 😛  Tiku teki kyllä ihan hyvä ja tasonsa mukaiset liikkeet. Arvosanat liikkuivat 9 ja 6 välillä. Huonoin oli luoksetulo josta saimme arvosanan 6. Siinä liikkeessä meillä on kyllä aika paljon tekemistä !! Paikalla istumisessa Tiku liikautti pyllyä ja siitä vähennettiin piste. Seuruu oli oikein kaunista. Kaikissa noutoliikkeissä saisi olla lisää vauhtia muuten nekin OK. Tunnaria pitää harjoitella nurmella koska Tiku ei havainnut heti missä kapulat ovat. Zeta oli OK, kaukoissa liikkui yhdessä asennonvaihdossa ihan pikkuisen. Paljon saatiin hyviä vinkkejä mitä vielä voitaisiintreenata ja siten parantaa suoritusta.  Tässä Henriikka Havukunnaksen napsimia kuvia tapahtumasta.

Vähän seuraamista…

10151183_10152296384693213_7050214585652893429_n

Kauko-ohjauksessa.

10157194_10152296385718213_2298097294347851141_n

Ja kyllä, meillä oli ihan kivaa !!

10157124_10152296384463213_8752491211342173492_n