Aikku Muikkunen nousi agilityssä kolmosluokkaan

Tänään oli Frodo Cupissa kakkosluokan kisojen vuoro. Olin ilmoittanut Aikun molemmille radoille, kun se viimeinen LUVA = SERT puuttui. Ajattelin että tauon jälkeen omassa hallissa se nollarata tulisi ja riittävän korkealla  sijoituksella. Aikulla oli taukoa alla muutama viikko kun hän satutti takajalkansa siinä surullisessa keinuonnettomuudessa 🙁 Lepoa ja lepoa vaan …..

No, tänään sitten starttasimme Rima hallilla A agiradalle luokan toiseksi viimeisenä. Tuomarina oli Seppo Savikko, ihana ihana tuomari jonka luona olen käynyt yksityistunneilla Hilun kanssa.  Rataan tutustumisessa oli pari pahaa paikkaa, keppien ja pussin jälkeinen kääntö A esteelle (moni koira hyppäsi siinä ns. ykköshypyn jos haltuunotto oli myöhässä) ja sitten ihan lopussa pituuden jälkeinen kääntö, ettei ota väärää hyppyä…. Onneksi paikalla oli Rimalaisia joilta sain hyviä neuvoja. Otto Niinikoski antoi neuvot pituuden jälkeiseen elämään ja Arppa Kuparinen neuvoi miten tehdään pussin jälkeiset esteet. Vesa tsemppasi meitä tuttuun tapaansa että menkää pitämään hauskaa ja koko Riman porukka ”hengitti niskaan”  🙂 toki positiivisella tavalla !

Rata meni muuten hyvin mutta olin suunnitellut puomin jälkeisen esteen taa valssia. No, puomin alastulo oli varmistettava niin sitten olin  myöhässä  valssilta. Onneksi en jäätynyt vaan vein esteet sitten hieman eri suunnitelmalla 🙂 Sitten jännitti kepit, sinne kun tultiin vauhdilla. Ja sitten se pussin jälkeinen elämä, onneksi sain suuni auki ja kutsuin Aikkua riittävästi niin kääntyihän se sinne A:lle päin. Lopussa vielä tarkasti se pituuden jälkeinen kääntö ja paniikinomainen tiukka keinu niin siinä se oli. Me tehtiin se !!! Olin oikeesti niin onnellinen koska Aikulla on ollut hieman motivaatio ongelmia ja se on näkynyt vauhdin katoamisena. Tänään oli kuitenkin kaikki kohdallaan.  VITSI, EKA OMA KOULUTTAMANI KOIRA JOLLA OLEN ITSE KISANNUT JA PÄÄSSYT KOLMOSLUOKKAAN !!  Hilunhan mä koulutin mutta Kim sen kanssa on kisannut alusta asti….  Tuntuu siis niiiiiin hienolta ja me nautitaan hetki tästä tunteesta.  Kiitos kaikille meitä auttaneille; erityisesti Vesa Lindberg (Harun ja Pedon isäkasvis) ! Vesan oppiin pääsevät myös tulevat Jusard´s pentujen omistajat jos niin haluavat.

Tässä tunnelmia …… Yritän saada videon tänne myös ja se on näkyvissä jo mun FB seinällä…. Mutta kun kaikki ei oo FB kamuja niin yritän saada videon myös tänne .aikku kolmosiin

Tässä myös video radasta. Kiitos Niinalle kuvauksesta !