Arvokisaedustuspaikka Jusard´s Beauregardille

3.3. SPBKY:n hallituksen kokouksessa päätettiin FMBB2014 kisojen TOKOn 1-2 luokkien koirakot. Olin sitten laittanut Tikun hakemuksenkin menemään kun saimme sen VOI luokan tuloksen rutistettua kasaan. Pitkään olin kahden vaiheilla -laittaako hakemusta vai ei….. NO, ajattelin että ei se ota jos ei annakaan ja laittelin tulokset menemään. Itse en voinut päättää pistelaskusta tai valintaperusteista saati olla mukana päätöksenteossa. Joten kokouksessa minut marssitettiin pois päätöksen ajaksi. Hallitus hyväksyi TOKOtoimikunnan (eli Henriikan, Katin ja Heidin) ehdostuksen sellaisenaan. Hienoa oli erityisesti se, että alaluokkiin saatiin täysi edustus (3 koirakkoa kumpaankin luokkaan) sekä vielä varakoirat !

Tiku haki joukkuepaikkaa seuraavilla tuloksilla:

TOKO AVO1 TK2 186,00 Riihimäki 19.1.2014 PÖRSTI HANNELE
TOKO AVO1 189,50 Sievi 18.8.2013 LAAKKO TIINA
TOKO AVO1 178,00 Hausjärvi 25.4.2013 HARJULA OSSI
TOKO ALO1 TK1 185,50 Kirkkonummi 30.9.2012 BELLAOUI PIRKKO
TOKO (piirimestaruuskoe) ALO1 192,50 Hämeenlinna 26.8.2012 HARJULA OSSI
TOKO (SM-koe tai muu mestaruusottelu) ALO1 189,50 Kuopio 9.6.2012 VARIS TOMMI

Lisänä vielä 16.2.2014 Riihimäellä tehty VOI 1, 260 pistettä.

Nyt sitten tiedetään mitä tässä on kevät väännettävä 🙂 TOKOa TOKOa… FMBB kisan 2. luokkahan on erilainen kuin Suomen luokat. Se on jo hyvin paljon samanlainen kuin EVL. Liikkeinä kansainvälisessä 2 luokassa ovat:

Liike
Kerroin
1. Istuminen ryhmässä 1 min, ohjaaja näkyvissä 2
2. Seuraaminen 3
3. Seisominen ja istuminen liikkeestä 3
4. Luoksetulo ja pysäytys seisomaan 4
5. Lähettäminen ruutuun, maahanmeno ja luoksetulo 4
6. Ohjattu nouto 3
7. Tunnistusnouto 4
8. Kauko-ohjaus 4
9. Hyppy esteen yli ja puisen tai metallisen esineen nouto 3
10. Kokonaisvaikutus 2

1. palkinto 256 – 320 pist. 80 % Kiitettävä
2. palkinto 224 – alle 256 pist. 70 % Erittäin hyvä
3. palkinto 192 – alle 224 pist. 50 % Hyvä

Tässä ohjeet kuinka liikkeet tulee suorittaa:

1. Paikallaistuminen ryhmässä, ohjaajat näkyvissä, aika 1min.
2. Taluttimetta seuraaminen, käännöksiä, nopeudennmuutoksia sekä askeleita ja käännöksiä paikalla (kuten meillä voittajaluokassa).
3. Seisominen ja istuminen liikkeestä. Koiraa seurautetaan n.10m, jonka jälkeen se käsketään seisomaan.
Ohjaaja käy kääntymässä koiran edessä ja siirtyy sieltä koiran taakse. Siitä ohjaaja siirtyy koiran luokse ja ottaa koiran mukaan seuraamaan n. 5m ajaksi. Sitten ohjaaja kääntyy ja käskee koiran n. 10m seuraamisen jälkeen istumaan. Kävellään taas lenkki koiran edessä ja takana, otetaan koira seuraamaan n. 5m ajaksi. Lopuksi pysähdytään perusasentoon. Muunnos EVL:n Z-liikkeestä.                                                    4. Luoksetulo, jossa koira käsketään n. puolivälissä seisomaan. Koira lähtee liikkeelle maasta ja matka on n. 25-30m.                                                 5. Lähettäminen ruutuun ja luoksetulo, matkaa n. 25m. Kuten VOI-luokan ruutu, mutta ohjaajan kävelemä  reitti ruudun luona on lyhyempi.                                                                                                                                     6. Ohjattu nouto. Koira seurautetaan n. 5m matka kohti edessä olevaa merkkiä, jonka luona käännytään ja jätetään koira seisomaan merkille (liikkeestä seisominen). Ohjaaja palaa lähtöpisteeseen ja käskee koiran noutamaan joko vasemman- tai oikeanpuoleisen kapulan (sijoitettu merkkiin nähden kuten EVL:ssä, liikkeenohjaaja vie liikkeen alussa).                                                                                                               7. Tunnistusnouto (kuten meillä voittajassa).                                                     8. Kaukokäskyt, matkaa 10m ja koira käsketään joko istu-seiso-maahan tai seiso-istu-maahan. Muutoin kuten meillä voittajassa.       9. Hyppynouto joko metallilla tai puisella kapulalla (ohjaaja saa valita).                                                                                                                                        10. Kokonaisvaikutelma.

Ylläolevista meillä tällä hetkellä keskeneräisin on ohjattunouto. Siinä hieman takkuaa se oikea puoli, mutta nyt keskitymme siihen perusteellisesti. Tai siis siinä oikeanlaisen kaaren tekemiseen. Kaukoissa asennot toimii mutta se eteenpäin liikkuminen istumis asennon tekemisessä pitää laittaa tarkemmaksi, tai siis sellaiseksi että istuu ns. taaksepäin.  Muuten liikkeitä vain vahvistellaan ja tekemisessä keskitytään iloisuuteen ja vauhtiin. Onneksi TIKU ei ole ääntelijä niinkuin äitinsä 😉

Meitä saa sitten tulla kannustamaan Tuusulaan 29.5, sekä 31.5. Ja Hiluakin (Jusard´s Burlesque) saa kannustaa ihan samoina päivinä ! Lisätietoa löytyy tapahtuman kotisivuilta     http://fmbb2014.com/