Pentuvalmisteluja

Joo, varovaisia mutta melko pakollisia pentuvalmisteluja ollaan alettu niin tekemään kuin suunnittelemaankin. No, pakkohan se on pikkuhiljaa. Tosin syntymäänhän on vielä se noin viisi viikkoa mutta H-hetki, se lähestyy !!!

Alustavasti on sovittu Harun omistajan eli Katjan kanssa että jos se heille vaan sopii niin Haru synnyttää omassa kodissaan ja tutussa ympäristössä. Minä autan tietenkin niin paljon kuin mahdollista ja tiedän että myös Harun kasvattajat Niina ja Vesa ovat apuna ja tukena niin paljon kuin vaan mahdollista. Meillä on tässä projektissa niin hyvä tiimi takana että ei kuulkaa monella ole ! Tarmon omistaja Marika on myös aika kivasti sitoutunut tähän yhteiseen projektiin joten olen TODELLA ONNELLISESSA asemassa kun näin kivojen ihmisten kanssa saa pentuja kasvattaa.

Paljon on tullut kyselyitä pennuista ja muutamia ihan oikeita ja vakavia varauksia on jo nyt !! Kiitos Maria, Taru, Jyrki, Heidi ja pari muuta. Teidän kiinnostus ja paneutuminen on jotain niin hienoa  !! Kyselyitä pennuista tulee koko ajan -kiitos kaikille, yritän vastata aina mahdollisimman pian. Puhelimellakin saa tavoitella, jos en vastaa niin se vaan tarkoittaa että olen koiratreeneissä (jossa en kanna puhelinta mukana) tai sitten olen töissä ja sellaisessa tilanteessa että en vain voi vastata. Kannattaa sitkeästi soitella jos sähköpostiin ei halua viestiä laittaa.

Ai niin, niihin valmisteluihin 🙂  No joo, Katja on jo ihan vauvvakuumeessa !! Hän jo virkkailee pennuille puuvillalangasta niitä ihan ensimmäisiä kaulapantoja joilla pennut tullaan syntymän jälkeen merkkaamaan. Tässä nyt vähän niitä tunnelmia…… Sovittiin että ekaks pannaksi tuota ohuempaa oranssia ja sitten tuota paksumpaa lilaa kun ovat vähän kasvaneet…..

11931739_10153562692847453_1455078805_n

11934065_10153562692987453_1405078103_n

Ja kotona Kepo kävi kaivamassa autotallista ne B pentueelle hankitut ruokakipot… Meillä pennut syövät sitten sitä kiinteää ruokaa jokainen omasta kupista kun meillä on nämä kätevät ruokakuppijutskat. Helppo on viedä isommillekin pennuille ruoka tarhaan ! Noissa kupeissa voi myös syömisen jälkeen nukkua kuten Jusard´s Burlequella oli tapana ihan pikku pentuna tehdä. Onpahan sitten taas ruoka-aikaan varmasti paikalla. Malit vaan osaa 😉

11960091_10207771327825345_5602303668110148380_n

Ja loppuun se IHAN PAKOLLINEN MAHAPÄIVITYS.. AWWWW !

11944525_10153562739987453_1780031278_n