Mutta ehkä tähän syksyyn saadaan vielä pieniä ilonpisaroitakin 😉 Sehän selviää piakkoin….. joten ei siitä nyt vielä yhtään enempää !!
Syyskuu alkoi Belgien TOKO Rotumestaruuskilpailuilla 6 päivä ja paikkana oli Porvoo. Sinne olin ilmoittanut Tikun VOI luokkaan ja Ollin vielä EVL luokkaan vaikka arvelinkin että ei se pysty kisaamaan enää arvokisoissa. No, liikkeet oli jaettu todella pieniin osiin ja koirien piti keskittyä todella pitkään. Tai no se oli sitä että yksi liike vuorollaan ja koira autoon ja sitten taas yksi liike ja koira pois…. Ei sopinut ehkä Ollille.
No, Olli kompuroi mm. ojatun noudon kun ei pysähtynytkään merkille vaan juoksi ja haki värään kapulan…. Tätä ennen oli jo mokattu paikkamakuu ääntelyn takia vitoseksi joten ei ollu fiilikset korkealla. Pisteet 215 ja kolmostulos. No, tulos sentäs 😀
Tikun tekemiseen taas luotin ! Liikkeet tehtiin kaikki järjestyksessä ja se vaikea eli metallinouto oli viimeisenä. Muuten liikkeet meni hienosti mutta metallikapulaa ei taas pystynytkään hakemaan joten se liike nollattiin. Siitä huolimatta VOI luokan voitto ainoalla ykksötuloksella !! Pisteet ihan OK eli 267,5 ja koularinhan siitä pukkas ja menolippu EVL luokkaan 😀
Tässä ne mun taitavat TOKOilijat
Ja mikä parasta meidän joukkue voitti Rotumestaruuskultaa !!
Syyskuu on ollut aika kiireistä aikaa kun olen vetänyt myös BH kurssia RSKK:n koirakoille. Kiva ryhmä meillä on ja taitavia koiria mutta ainahan se on omasta harrastuksesta pois kun keskittyy pari iltaa viikossa toisten koiriin… Enemmän pitäisi ehtiä treenimään Aikkua, Tikua ja Ollia…. Hilulla on jo muita suunnitelmia 😉
14. syyskuuta kävimme Aikun kanssa Porvoossa kisaamassa… Agiradat mä ohjaajana sössin ja huolella mutta onnistuttiin sitten edes jotenkin siinä hyppärillä; toki ei sekään ollut mikään huippu rata joten parannettavaa on kyllä !! Tuli kuitenkin ensimmäinen voittosijoitus Aikullekin eli nopsa likka se on kun kaikki natsaa vaan kohilleen. Tässä tulokset: