Astutusreissut on onnistuneesti takana. Toinen oikein onnistunut astutus tapahtui perjantaina 24. päivä heinäkuuta. Ja luomuna tietenkin, ei kuonokoppia, kiinnipitämisiä tai avustamista. Koirat hoiti homman hienosti. Lopuksi otimme pariskunnasta vielä viralliset kuvat. Jotenkin ne on niin söpöjä…..Kuvassa Tarmo ja omistajansa Marika sekä Haru ja omistajansa Katja kävelyllä.
Torstaisen astutusreissun jälkeen Haru oli ollut hieman väsy joten sepä sitten otti torkut kotona soffalla. Haru osaa nauttia elämästä.
Kävimme perjantaina Porvoosta lähtiessämme Tuusulan kautta ja haimme Harulle kunnon mammaruokaa, ihan siltä varalta että jos sinne masuun niitä pikkuasukkeja tulee niin on sitten emällä jo kunnon ruokavalio. Haruhan on syönyt jo muutenkin Happy Dog ruokia mutta nyt vielä astetta parempaan mentiin. Jos tuo Harulle valittu ruoka kiinnostaa niin lisätietoa löytyy linkistä http://www.happydog.de/fi/koiranruoka/kuivaruoka-koira-sport/
Haru sai myös matokuurin heti perjantaina, toisen astutuksen jälkeen. Eli kaikki tehdään nyt sen mukaisesti kuin pitääkin !
Nyt jäämme jännittämään ja odottelemaan ultraa joka sitten viimeistään varmistaa sen, että onko projekti onnistunut. Ultraan mennään joskus 20.-21. elokuuta. Siihen asti ei oikein voi muuta kuin toivoa ja pitää peukkua. Vielä voi kiinnostuksensa malipennelin suhteen laittaa, narttupentuja varsinkin voi kysellä. Varauksia ja kiinnostuneita on onneksi ihan mukavasti 🙂 Ja jos tästä pentueesta ei riitä kaikille halukkaille omaa malinöösiä niin ainahan voi sitten varata pennun Hilu & Yoda yhdistelmästä – toki siitäkin on jo muutamia varauksia olemassa.
Jos kiinnostuit ja haluat lisätietoa niin laita sähköpostia, siihen vastaa varmimmin ja nopeimmin. Tai tule nykäisemään hihasta jos näet meikäläisen jossain kisatapahtumassa ! Jännittävää loppukesää kaikille …….