Haru aloitti vihdoin juoksut, noin kuukauden myöhässä. Tänään oli juoksujen 10. päivä ja oli sovittu että käyn Harun kanssa Tarmon reviirillä näyttäytymässä. Oli sovittu Marikan kanssa että lähdemme ensin pienelle remmi lenkille jotta koirat tutustuvat toisiinsa. Aluksi oli pieni eripura mutta kun päästiin pois Tarmon reviiriltä niin alkoivat tulla juttuun. Lopulta päästimme koirat irti apilapeltoon kirmaamaan. Tarmo käyttäytyi herrasmiesmäisesti ja siististi kävi kosiskelemassa eli nuoli sekä korvat että takapään…. Siellä ne kirmas luonnonniityllä ja olivat niin kauniita. Lenkiltä saavuimme takaisin piha-alueelle ja koirat jatkoivat sopuisasti leikkejään. Siinä hommassa oli jo vähän oikeaa kipinää ja Tarmolla alkoi silmä palamaan oikeaan malliin mutta Harulla ei ole vielä tärpit. Vein Hartsan autoon ja Marika raahasi Tarmon kotiin. Luulenpa että ti, ke tai to alkaa jo tapahtumaan. En epäile yhtään etteikö Tarmo astuisi kunhan päivät osuvat kohdalleen.
Luomulapsia on tulevista malipenneleistä tarkoitus tehdä, ei siis mitään keinosiemennyksiä tms. Ei, me halutaan Marikan kanssa että pentuja tule ”oikealla” tavalla tai sitten ei ollenkaan .
Tiistaina siis uusi yritys ja toivotaan että sitten on vähän enemmän kerrottavaa tänne Blogiinkin. Ja jos saisi napsaistua Tarmosta ja Harusta pari kuvaakin. Ne on vaan niin söpö pariskunta… Ja Tarmo on <3 se on sopivasti ärhäkkä mutta kuitenkin niin kiltti ja kuuliainen. Semmoonen tervepäinen Uros, kun taas Haru taitaa olla luonnonlapsi häröilijä 😀