Hilu kävi kokeilemassa miten se aksa kulkee…..

Rimalla oli ulkomaalianen kouluttaja pitämässä seminaareja sekä myös tuomaroimassa viikonlopun kisat kolmosluokassa kisaaville.  Kävimme Hilun kanssa keskiviikkona seminaarissa toteamasssa, että koira kyllä osaa ja on päteväkunhan ohjaaja olisi yhtä hyvä.

No, Hilu oli ilmottu kahteen agistarttiin ja yhdelle hyppärille oikean ohjaajansa eli Kimin kanssa. Eka rata meni Hilulta ihan ”perseilyksi”…Ei ollut Kimin kanssa yhtään yhdessä tekemässä vaan etsi minua ja tuomarikin oli häiriöksi.  Tulos kymmenen virhettä, rima ja keinun ylösmeno. Sijoitus kuitenkin 10 / 40.

Seuraavalle agiradalle Kim otti vähän kovemman otteen meidän Rinsessasta ja tuloskin oli parempi; toki sekuntikaupalla meni aikaa kontekteille kun Kim halusi että Hilu tekee ne oikein !! No, hitaalla nollalla irtosi kolmas sija.

Hyppärillä Hilun vauhti parani hieman,mutta parin huonon kohdan tuloksena aika riitti vain kolmossijaa. No, palkinnoilla kuitenkin……