Hilun viimeiset agikisat ennen Mammalomaa

Hilu ja Kim kävivät vielä Tamsk:n kisoissa kisaamassa kaksi kisaa. Tavoitteena oli saada pieleen menneiden Jyväskylän kisojen jälkeen ehjät suoritukset eli nollaradat. Hilussa ei vielä mahdolliset tulevat pennut näy. Tai no, on se ehkä hieman rotevampi 🙂 Mutta tosiaan ei suurempia ulkoisia merkkejä onko kantavana vai ei… Ultra on varattu ensi tiistaiksi joten silloin saadaan varmuus. Jos on kantavana niin jää mammalomalle, jos ei ole kantavana niin kisaaminen jatkuu !

Tamskin kisoissa siis kisasivat kaksi rataa. Eka rata oli agirata ja siitä heti tuli nopsa nolla. Kovassa seurassa aika riitti vieläpä ykköstilaan ! Tässä videoruudulta kuvattu ratasuoritus (siksi videon laatu on heikko mutta näkee siitä nyt jotain kuitenkin.)

https://www.youtube.com/edit?o=U&video_id=M_rwsVqHT0M

Toinen rata oli sitten hyppäri. Siinäkin hieno ja ehjä suoritus eli nollarata.  Harmi että aika ei ihan riittänyt voittoon vaan kakkosija 0,5 s voittajalle hävinneenä. Pienesti harmitti mutta olihan tuokin rata hieno suoritus. Voitto taisi mennä renkaan jälkeiseen hieman venähtäneeseen käännökseen. Siinä Hilu olisi voinut kääntyä napakammin. Tosin noin ison koiran on mattoalustalla hieman hankala tehdä kamalan tiukkoja käännöksiä….  Hieno suoritus sinänsä, kaksi nollarataa sijoilla 1 ja 2 kisoissa joissa molemmilla radoilla oli yli 50 osallistujaa 😉 Ei huono ollenkaan, kyllä nyt voikin jäädä jo mammalomalle. Jospa sieltä putkahtaa maailmaan muutama nopea agimalinöösi. Ainakin vanhempien geenit on kohillaan !!

Tässä hyppärin video.