Joskus tarvitaan vain idea ja pari yllyttäjää

Niin, siitä se sitten lähti. Ajatus toteuttaa pitkäaikainen haave, saada Tikun jälkeläinen. Uros, jossa Pauli elää edelleen. Silmäpeilauksien jälkeen katsoin onnistuuko. Ei siinä kauaa mennyt kun Tiku oli astunut Cänän. Päätin, että yksi kerta riittää. Jos on tarkoitus tulla pentuja, niitä tulee.

Sitten autuaasti unohdin koko homman, hetkeksi. Kunnes havahduin, että jos pentuja on tulossa, pitää hommata matokuurit ja kunnon ruuat jne. No, Cänällä on nykyään koko ajan nälkä. Syö laadukasta Britt Caren nappulaa isoja satseja. Ja onneksi syö, koska vatsassa kasvaa pieniä maligaattoreita. Tänään käytiin ultrassa ja useampia pentuja näkyi, tarkka lukumäärä selviää sitten röntgenissä kun vuorokausia on yli 50. Juhannuksen jälkeisellä viikolla sitten synnytys. Siinä se kesä sitten meneekin, varsinkin jos / kun Ossi & Neri yhdistelmä toteutuu. Sekin selviää pian, sillä astutus on viikonloppuna tai alkuviikosta. Siinä voi olla rutkasti pentuonnea.

Kirjoitan lisää tästä ensimmäisestä yhdistelmästä piakkoin. Isänä siis monitoimikoira Jusards Beauregard (FI TVA, IPO3, FH 1, RTK 2) emänä agilitykoira, nuori Jusards Candy . Odotan vietikkäitä, sosiaalisia monitoimikoiria. Näppärän kokoisia harrastuskoiria toiveissa siis. Kotiin jää uros kasvamaan. Siksi pentue. Itsekkäistä syistä.