Tuli tänne Blogiin pyörähdettyä vihdoin ja viimein. Päivitykset on jääneet vähiin :-/ On vain ollut niin kovin kiireistä niin koira- kuin työrintamallakin. Yritän nyt saada päivitykset ajantasalle.
FMBB Slovenia 2013
– isot kisat oli ja meni !! Hieno oli reissu vaikka omien koirien menestys jäikin heppoiseksi. Hilu oli ekan päivän jälkeen paras suomalainen mutta tokana päivänä putosi pois jatkosta. Olli taas koki epäonnea oikein roppakaupalla. Ensin meni tassu halki Ollin astuessa lasiin, siihen päälle kaksi lämpöhalvausta niin eipä siinä paljon voinut koiralta odottaa. Molemmilta päiviltä olisimme saaneet tuloksen, mutta perjantaina jäi istuminen tekemättä kun olitiin lämpöhalvausta hoitamassa eläinlääkärin luona. Sunnuntaina Olli teki ihan kelpo suorituksen mutta pisteitä ei herunut….Olin tyytyväinen, kipeä koira teki parhaansa.
Slovenian reissun jälkeen lepäiltiin hetki ja sitten alettiin taas treenaamaan. Olli jäi tauolle ja oli Tikun ja Hilun vuoro saada treeniaikaa. Tikulla tähtäimessä IPO 3 tuloksien metsästys ja Hilulla kesän AGI arvokisat. IPO kisoihin ei Tikun kanssa päästy kuin yksiin joten haaveet PK SM kisoista saatiin haudata. Tiku teki pistettä vaille ykkösen 17.6 Kauklahdessa. Jälki oli 90 p. Esineet nousi mutta saisi ilmaista ne intensiivisemmin. Jälki oli vaikealla alustalla joten olen ihan tyytyväinen jäljen ajamiseen. Tottis oli muuten hyvä, mutta luoksetuloissa Tikulle tuli joku ihme stoppi ja ne putosi tyydyttäviksi. Pisteet 83. Purut oli sitten valtavan hyvät. Hallinta toimi ja otteet oli hyviä. Pisteet mahtavat 96.
AGI SM kisoissa Kirkkonummella oli sitten Hilun ja Kimin ekat SM kisat. Viime vuonnahan Hilu ei ehtinyt saada tarvittavia tuloksia kasaan määräaikaan mennessä. Nyt sitten Hilma pääsi oikein SM kisoihinkin. Odotuksia ei juuri ollut kun treenit oli taas jäänyt hieman vähiin. Paikoitellen Hilu on kyllä treeneissä väläytellyt osaamistaan mutta kisoissa ei vielä. Perjantain kisat meni Hilulta ihan OK. Eka radalta nolla ja tokalta vitonen lauantaian joukkuekisa meni sitten ihan katastrofiksi. Sunnuntain yksilö SM radoilta emme siis odottaneet mitään !! Hyppäriltä Hilu kuitenkin teki nopean nolla tuloksen ja pääsi finaaliin sijalta 13. !! Upea suoritus !! Loppuen lopuksi Hilu nousi puhtaalla mutta hitaalla finaaliradalla sijalle 10. ollen paras belgianpaimenkoira 🙂 Mahti suoritus Kimiltä ja Hilulta !!
Tästä matka jatkuu arvokisojen merkeissä. Kesäheinäkuun vaihteessa Olli starttaa TOKO SM kisoissa, heinäkuun alussa Hilulla agi Open SM kisat Ylöjärvellä. Yritän saada kuulumisia mahdollisimman pian !!