Harun juoksuja ei ole vielä näkynyt eikä kuulunut, mutta kyllä ne sieltä tulee. Pentusuunnitelmia ei mielessä ole, kiitos kotiin jääneen E pennun eli Mäsän. Vaikka pentuja kesällä tuli vain vähän, niin on se aina melkoinen homma, johon ei tule lähteä ns. valmistautumatta. Itsellä siis ei ole tarvetta pennulle, eikä kyselyitäkään ole tullut, niin on järkevää olla Harua pennuttamatta nyt. Malipentueita on kuitenkin tulossa paljon loppuvuodelle ja alkukevääseen, joten kaikille varmasti löytyy oma riiviö muista kenneleistä. Pentueista lisäinfoa löytyy Käyttöbelgi.info
Kotiin jäi siis malinoisnarttu, Jusards Eximia ”MÄSÄ”. Touhukas riiviö neito. Ja kun laumassa on neljä aikuista malia, niin tuntuu siltä, että koirakiintiö on täynnä. Elämäntilannekin on siten muuttunut, että koiraharrastus ei enää ole se ”juttu” joka täyttää vapaa-ajan. Nyt on elämänsisältönä muutakin.
Tässä ollaan kuitenkin harrasteltukin. Käväistiin belgien agilityn rotumestaruuskilpailuissa ja menestys yllätti kyllä meikäläisen. Hilu kisasi ykkösluokassa. Ykkösissä rimat on maltillisella korkeudella 11, 5 vuotiaalle koiralle. Kaksi nollarataa teki Hilusta ykkösluokan voittajan. Kakkosissa kisasi Cänä. Neiti Kesäheinä oli oikein kuulolla ja pätevä. Ohjaajan piikkiin voidaan laittaa agiradan kaksi virhettä. Hyppiksellä sitten ohjaajakin terästäytyi ja siitä nopea nollarata, hyppiksen voitto ja kakkosluokan rotumestaruus :O
Osallistuimme vielä joukkuekilpailuunkin ja se on perinteisesti ollut jännittävä ja hauska. Tsempataan toisiamme ja hurrataan hyville radoille. Tänä vuonna joukkuerata olikin varsin vauhdikas, ei niinkään vaikea. Yhdeksän joukkuetta oli ilmoitettu, mutta vain yksi joukkue sai tuloksen. Ja hei, se oli meidän ”Malit on irti” joukkue !! Niin siistiä, Hilu mm. teki todella hyvän radan ja Cänäkin juoksi lainaohjaaja Miian kanssa tuloksen 10.
Tässä vielä kokonaistulokset:
Joukkuekisa
RM1 Malit on Irti
”Riemu” Tammikallion Riemu & Marianna Pettersson
”Hilu” Jusards Burlesque & Sari Pehkonen
”Ärri” Kamikazevirran Arwen & Miia Lönnqvist
”Cänä” Jusards Candy & Miia Lönnqvist
2-luokka, tuomari Salme Mujunen
1. ”Cänä” Jusards Candy & Sari Pehkonen
2. ”Mandi” Blackmasters Ocean-Luxury & Amanda Savolainen
1-luokka, tuomari Heidi Viitaniemi
1. ”Hilu” Jusards Burlesque & Sari Pehkonen
2. ”Fanta” Hossing Fanta & Teija Kokkonen
3. ”Nola” Nola De Bruine Buck & Eija Grof