Tänään taas punnittiin nuo ”pienet” pentulit…. Painot on noussut kaikilla ja se on hyvä se. Syntyessään narttujen pienin oli 310 ja tänään narttujen pienin oli 480 (se on se tumma tyttö jolla on ne viivat rinnassa). Narttujen isoin oli syntyessään 410 ja tänään tuo Hilu II ristitty painoi jo 620 🙂 Uroksien pienin oli syntyessään 320, tänään pienin painoi 550 . Suurin syntyessään oli ns. valkorinta 450 ja se painoi tänään jo huimat 700 !! Painot ovat siis nousseet noin 200 grammaa jokaisella ja se on ihan hyvä tahti. Nyt olen jo hieman rajoittanut sitä Harun pentulaatikossa oloa, kun nuo imukoneet, ne vaan söisi ja söisi koko ajan. Iloksemme myös Haru on nyt alkanut syömään, sehän ei kolmena ekana päivän syönyt kuin herkkuja. Nyt menee jo nappulatkin – toki ne on edelleen herkuilla höystetty, tietenkin 🙂
Tänään kävin katsomassa kun Hilu kisasi JANKKin kisoissa. Eka rata meni hyvin, Hilu teki suht nopsan nollan ja oli kakkonen. Toiselta radalta kontaktilta vitonen. Hyppäriltä päivän nopein aika mutta loppusuoran muurilta palikka alas. Harmittaa mutta minkäs teet…. Nyt Hilu tuli yöksi kotiin, tarkastellaan tuon juoksun tilaa 😉 Eilen Pauli näki Hilun, kiinnostui mutta ei välittänyt ihmeemmin. Tänään sitten on ollut hieman eri ääni kellossa. Pappalla silmät pyöri kuin hedelmäpelissä ja kovin kiinnosti se Hilun hännänalunen…. Taitaa olla tärpit tulossa. Nyt vaan peukut pystyyn että onnistuu tuo Yodan ja Hilun astutus. Saataisiin sitten näitä agikiitureita lisää, ihan vaan BC ihmisten harmiksi, jos ei muuten ! Kivasti on jo tullut kyselytä näihin Hilun pentuihinkin. Kiitos kaikille viestiä laittaneille !! Nyt vastaaminen ei ole enää ihan niin nopeaa kun ei tuolta pentulaatikosta vaan pääse tähän koneelle. Me vaan istutaan olkkarissa ja tuijotetaan noita ihania pentuja. Siivota ja imuroida pitäisi mutta kun ei vaan kiinnosta. Pakko kai se on jotain pian tehdä, ei tänne kehtaa kutsua ketään pennunostajiakaan kun karvoja ja pölyä on lattiat väärällään, pyykkiä joka paikassa ja muutenkin kuin kaatopaikalla. Siis oikeasti, kuin kaatopaikalla !! Pieni selitys ja lievennys on toki se että täällä nytkin on 6 aikuista koiraa ja nuo 10 penneä… Kun asunnon koko on 2 huonetta ja keittiö niin voitte vaan kuvitella… Ja yhdellä nartulla vielä juoksut siinä :-/ Välillä vaatii ihan pikkusen huumoria, mutta väliaikaistahan tää vaan on.
Tässä vielä kuva kuinka Pauli ja Hilu teki lähempää tuttavuutta 🙂