Vuoden viimeisiä kisoja

Vuosi 2013 alkaa olla pikkuhiljaa lopuillaan. Suojelusta on jo jääty talvitauolle joten nyt on aikaa sitten agiliitelyille. Oma seuramme Rima järjesti Itsenäisyyspäivänä kolme kisaa maksi kolmosille. Sinne ilmoitettiin myös Hilu; pitkästä aikaa pääsi Hilu tositoimiin yhdessä Kimin kanssa. Ja varsinaisen pommin Hilu saikin aikaiseksi; heti ekalta agiradalta tuli kohtuullisen hyvä suoritus. Se riittikin hienosti nolla voittoon ! Oli todella hieno hetki kun Kim seisoi ykkösenä palkintojenjaossa ja yhdessä kaikki lauloimme itsenäisyyspäivän kunniaksi Maamme laulun.  

Tässä tuo Hilun aginolla….

Tokana ratana oli sitten hyppäri, sillekin Hilu ilmoitettiin vaikka sillä nuo hyppärinollat on kasassa monikertaisesti. Rata oli melkoisen vaikea ja koirakko toisensa perään teki hyllyn. Hilu sen sijaan teki upean radan jossa oli myös vauhtia !!  Lopulta kun kaikki yli 50 koirakkoa olivat suorituksensa tehneet oli Hilu edelleen kärjessä; näin tuli siis tuplanollat voitoilla !! Tuloksilla ei tällä radalla juhlittu kuten tulosliuskasta voi todeta, vain 2 nollaa ja tuloksiakin VAIN 10. 
Tässä Hilun hyppäri.


B hyppyrata, maksi 3, kello 11:40, tuomari Anne Savioja, koirakoita 53, ihanneaika 41 s, enimmäisaika 70 s, eteneminopeus 3,8 m/s

Sija Nro Rotu Nimi Virallinen nimi Ohjaaja Seura Aika Nopeus AV RV Tulos Muuta
1 13 belpam Hilu Jusard´s Burlesque Kim Kurkinen RIMA 34,48 4,49 -6,52 0 -6,52
2 36 borcol Armas Cabaroo Fabulous Vegas Jenni Piirto IMPHA 36,69 4,22 -4,31 0 -4,31
3 46 borcol Remi Oakmeadow Zander Zenith Henna Ikäheimo HSKH 43,77 3,54 2,77 0 2,77
4 37 novnou Hippu Nauruparran Hempeä Hippu Nina Leppäkangas KKK 48,47 3,20 7,47 0 7,47
5 57 rhokoi Tilda Tarujen Rondea Anna Mattila RIMA 48,58 3,19 7,58 0 7,58
6 44 engspa Dara Rochallor Think About You Reetta Blomberg RIMA 43,75 3,54 2,75 5 7,75
7 30 belpam Yoda Blackneck’s B’indy Kim Kurkinen RIMA 35,35 4,39 -5,65 10 10
8 39 borcol Kiri Saunajaakon Taxman Tiina Koistinen RIMA 36,00 4,31 -5,00 10 10
9 23 borcol Fiia Tronic Ginnia Minna Borodulin E-HKK 45,34 3,42 4,34 10 14,34
10 33 belpat Cami No-How Way To Go Pauliina Sulin HAU 37,25 4,16 -3,75 15 15