Kesä 2012

Kaikenlaisten tapahtumien päivitystä…
Vuodatuksen sivut ovat olleet viikkokausia huoltokatkoksen vuoksi rikki, joten päivitykset melkein koko kesältä on jäänyt tekemättä…. Älkää luulkokaan että me ollaan vaan laiskoteltu – ehei 😉 Nyt vaan joutuu muisti aika koetukselle että mitä kaikkea sitä on tullu puuhailtua 0-o
Toukokuulta muistuu mieleen se, että ei päästy suunnitellulle leirille Ruotsiin. Yht´äkkiä yllättäin pukkasi semmosen työrupeaman että mikään ei onnistunut. Ei siis päästy myöskään Kuortaneelle IPO MM karsintoja katsomaan.
Kesäkuun 1. päivä alkoi sitten ”ruhtinaallinen” 16 päivän kesäloma. Alkuloma meni ihan peukaloita pyöritellessä kotona… Hilulla nyt oli muutama agikisa mutta ei juuri muuta. Tilanteen pitkälti pelasti FWRC:n leiri 15.-17. päivä. Siellä puretettiin Tikua ja Topia ja havaittiin että Tikulla on hieman ongelmia haukuissa ja hallinnassa. Topi taas otti harppauksen eteenpäin mm. vapaana pystyi lähettämään piilolle.
Lyhyen kesäloman kohokohtiin ehdottomasti kuului Tikun osallistuminen TOKO SM kisoihin. Kisat pidettiin Kuopiossa 9.kesäkuuta ja me oltiin RSKK:n joukkueessa. Yksin (tai siis yhdessä Tikun ja Ollin kanssa) lähdin matkaan. Se oli MUN kesälomareissu. Yövyin autossa ja hyvin se sujui. Mun MaliMobiili on aikamoinen 🙂 No juu, itse kisaan…. Tiku siis korkkasi uuden lajin suoraan SM kisoista. Luokkana ALOKASLUOKKA kisaajia reilusti yli sata. Me oltiin heti aamusella tulessa. Liikkeet oli jaettu kolmeen eri kehään ja kolmelle eri tuomarille. Hienosti Tiku suoriutui urakasta ja mikä tärkeintä käyttäytyi aivan mallikkaasti. Antoi tuomarin koskea itseensä oikein reilusti eikä provosoitunut vaikka tuomari sitä kovasti yrittikin. Joku alokasluokan koira ei ollut tykännyt tuomarin ärsyttävästä käytöksestä ja oli kuulemma tikannut tuomaria kasvoihin. Yhtään en ihmettele jos niin on käynyt; oli se sen verran typerää kuormitusta tuomarilta.
Siis Tiku suoriutui hienosti ja päätyi ykköstulokselle sijoitukseen 6. Kaikki meni hienosti, ainoa jossa oli toivomisen varaa oli luoksetulo. Se hieman hyytyi loppua kohden ja perusasentokin jäi hieman vinoksi……
Juhannuksen jälkeen totesin että loma oli ja meni, mitään juuri ei saatu aikaiseksi 🙁 Kesä-heinäkuun vaihteeksi olin varannut Tikulle paikan IPO 3 kisaan, mutta kun suojelutreenit jäivät todella vähiin eikä jälkipeltojakaan juuri ollut niin tuo kisa jäi sitten käymättä
🙁   Kaikki tuntuu Tikun osalta menevän päin mäntyä. Pitäisi nuorta koiraa päästä treenaamaan paaaaaaljon intensiivisemmin jotta siltä sitten voisi jossain vaiheessa odottaa ja vaatia kunnon suorituksia C-osassa. No, jähtäväksi jää kisataanko Tikun kanssa ollenkaan tänä kesänä IPOssa….
Kun Tikun kisa jäi kisaamatta niin vuoroon ja kisa-areenalle astui sitten Hilu. Hilun kanssa taas Kuopioon, tällä kertaa kyseessä oli Agi Open SM kisat…. Sieltä ei ollut muuta tavoitetta kuin saada Hilulle ne kaksi puuttuvaa nollatulosta jotta päästäisi sitten Liedon MM karsintaan. Kim ohjasi Hilua ihan mieletttömän hyvin ja parivaljakolla alkoi homma näyttämään jo agilityltä. Hilu pärjäsi mahtavasti ja teki viidestä kisasta 3 nolla, yhden kympin ja yhden hyllyn ! Eli ne karsintanollat tuli ja pääsipä Hilu vielä sinne SM radallekin. Vähänkö hienoo 😀
Heinäkuun 7. päivä menin talkoilemaan rottweilereiden MM karsintaan kun Sairasen Jussi pyysi kenttähenkilöksi. Ajomatkalla tuli sitten ilmoitus että sunnuntaina tarvitaan C-osaan nollakoira ja siihen haluaisivat Tikun 😮  ! Kääk, alkoi jännitys että miten Tiku nyt stadionilla suoriutuu…. Onneksi Tiku teki ihan nappisuorituksen, hallinta oli hyvää ja otteetkin täydet. Ei tarvinnu siis hävetä !!
Heinäkuun 21. oli sitten ne Liedon MM karsinnat….. Ne ei menny Hilulta kovin hyvin, molemmilta radoilta hylkäys. Se oli kyllä odotettavissakin että Hilu ei tuolla skaboissa menesty, ei vielä ! Liedossa sain katsella todella korkeatasoista agilityä, huiman hyviä koiria !! Liedosta melkein suoraan ajelinkin sitten Loviisaan, jossa oli viikon mittainen maalimiesten koulutus eli maalimiesleiri. Leirillä olin pääasiassa keittiössä kokkailemassa ruokia. Muutamat treenit ehdin ottaa niin Tikulle kuin Topillekin. Myös Olli oli mukana ja pääsi pitkästä pureskelemaan maalimiehiä. Voi että oli Olli innoissaan…. Olli teki sitten liikkeet myös korttikokeessa ja hyvin ne sujui.
Vielä kesälle mahtuu belgien AGIrotumestikset sekä TOKO rotumestikset. Agiin menevät Hilu ja Pauli, TOKOn puolestaan Tiku ja Olli (siis jos ehditään treenata). Tikun päätavoite on ne IPO Rotumestikset lokakuussa, mutta mä olen hieman skeptinen sen suunnitelman suhteen….. Näillä treenimäärillä ei taida olla mitään järkeä lähteä kisaamaan, varsinkin kun kisamaksu on 100 euroa !  Topille pitäisi se BH koe käydä rykäisemässä jossain….. ehkä sitä IPO ykköstäkin kokeilla 😮
Että kaikkea sitä on suunnitelmissa…… Saas nähdä mitkä totetuu ja millä menestyksellä !  Tällä hetkellä fiilis on se, että samantien voisi tulla vaikka jo lumi maahan ja voisi asennoitua uudella innolla sitten vuoden 2013 kauteen !