26.elokuuta 2012 TOKO PiirinMestaruus

TOKO taitaa olla Tikun laji ;D  Tänä keäsänä on kisattu jo kaksi kertaa TOKOssa mutta ei kertaakaan IPOssa 🙁  Ja hienostihan Tikulla on ne ALO kisat menneet.

Nyt olimme PiirinMestiksissä ja vieläpä Riihimäen Seudun kennelkerhon joukkueessa. Yksilökisassa Tiku sijoittui ykköseksi melko hyvillä pisteillä 192,5.  

Pisteet liikkeittäin olivat :
1. luoksepäästävyys 10 – ei ongelmia antoi hyvin rapsutella itseään.
2. paikallaolo 10 – ei ongelmia, rauhallisesti makasi paikallaan.
3.kytkettynä seuruu 9,5 – ei mitään ongelmaa, en tiedä mistä lähti 0,5 p.
4.vapaana seuraaminen 9,5, – ei ongelmia.
5.liikkeestä maahan 9 – oli mennyt hieman vinoon…
6.luoksetulo 9,5 – Tää on aina lopussa hieman hidas, liian lyhyt matka….
7.liikkeestä seiso 10 – ei huomautettavaa 
8.estehyppy 10 – kisan ainoa koira joka seisoi hyppyesteen takana.
9.kokonaisvaikutus 10 – tuomari tykkäsi !

Tässä kuva taitavasta TOKO koirasta.

Tiku ei ollut ihan parhaassa vireessä kisassa. Johtui varmaan ohjaajan mielentilasta…. Mä olin ollut yön töissä ja juuri päästessäni töistä kotiin hajosi sitten auto !! Ari yritti sitä korjailla mutta ei se onnistunut ! Päätin kuitenkin kokeilla että päästäänkö kisaamaan. Matkalta soitin Ruutikaisen Merjalle että soittaisi järjestäjille että me hieman myöhästymme, mutta tulemme kyllä !! Lopulta pääsimme Tuulokseen ja myöhästyimme vain 5 minuuttia 😀

Myös Olli oli kokeilemassa ekaa kertaa VOI luokan liikkeitä. Ei oltu hirveesti ehditty treenata, mutta ajattelin että samalla sitä voisi Ollillakin kisata ja katsoa missä vaiheessa liikkeet ovat…. EI se ykköstulos ihan hirveen kauas jäänyt ! Ruutu kun olisi onnistunut ja kaukoissa ei olisi tullut lisäkäskyjä niin kuka tietää, olisi se ykkönen ehkä napsahtanut …….Tässä Ollin liikkeet :

Paikallaolo 9 – muuten OK, mutta nousi ylös ennen käskyä.

vapaana seuraaminen 9 – käännöksissä oli kuulemma ollut hieman ”säikky”, muuten OK
liikkeestä istu 9,5 – ei ongelmia
luoksetulo 9 – pysähdykset saisi olla nopeammat
ruutu 0 – muuten ihan OK, mutta nousi ylös kun lähdin kävelemään kohti ruutua. Ei Olli lähtenyt sieltä mihinkään, mutta nousi ja meni takas maahan…
hyppynouto 9,5 – ihan OK.
metalliesineen nouto 6 – oli melko hidas ja piti kapulaa heikosti suussaan
tunnari 6 -muuten OK, mutta jouduin antamaan käskyn luoksetuloon
kaukot 5 – kahdessa kohtaa jouduin antamaan lisäkäskyn….
kokonaisvaikutus 7. 
Tulikuuma Oljenkorsi ”OLLI” VOI luokka, sijoitus 4. pistein 218,5. Nyt tiedetään mitä pitää talvella treenata jotta saadaan ykköstulos ja päästään EVL liikkeiden harjoitteluun. No, varmasti tulokset paranee kunhan RSKK:n TOKO kurssi 9.9 alkaa… Odotan innolla että pääsen osaavien tokoilijoiden treeniporukkaan ja päästään treenaamaan ns. kisanomaisesti.

Kaiken tämän hyvän lisäksi kävi niin hienosti että joukkueemme RSKK oli PIIRIN MESTARI !! Aika mageeta sillä mukana oli taitavia koirakoita ja silti pystyimme ne päihittämään ;D
                                    Tiku ja mä palkintojenjaossa