Belgianpaimenkoirien agilityn Rotumestaruuskilpailut 2017

Niin, tänä vuonna kisattiin Rotumestaruudesta Mikkelissä 16.9. Oli aika syksyinen ja sateinen keli, ulkokisaksi ehkä vähän haastavakin. Onneksi sade loppui varsinaisten rotumestaruusratojen ajaksi.

Mikkelissä oli siis maksi kolmosille kolme rataa; A ja B radat olivat agilityratoja ja C rata oli sitten hyppyrata. Rotumestaruuteen laskettiin tulokset B ja C radalata ja joukkuemestaruuteen tulokset vain C radalta.

Meiltä kisaan osallistui vain Hilu ja kartturina toimi tutusti Hilun oma arvokisakuski Kim Kurkinen. Kim kisasi myös omalla Zorro koirallaan. Kaikille oli maksettu kaikki kolme rataa. A radalla Hilulla tuli kepeillä virhe ja puomin alastulolla myös. Tulos 10 ja sijoitus ei lähelläkään kärkeä. Sen sijaan Kim ja Zorro tekivät nollan ja veivät radan voiton. Pieni taktiikka palaveri pidettiin ennen B rataa, joka myös oli agirata. Annoin Kimille ohjeet, kuinka käskyttää sinne puomin kontaktilla ja sehän toimi.Hilu teki hienon ylösmenon, mutta alastulolla kesti joten aika ei ollut kovin hyvä. SIjoitus vasta kuudes. No, nollarata kuitenkin ja mukana mitalitaistossa.  Tämän B radan voitti jälleen Kim ja Zorro; aika ylivoimaa.

C rata, joka ratkaisisi Mestaruudenoli hyppyrata. Hilu oli tuloksissa vasta kuudes, joten ei paineita Mestaruuden, eikä oikein mitalienkaan suhteen. Hilu lähti radalle numerolla 9 ja vetäisi puhtaan nollaradan, Ei se nopealta näyttänyt, mutta Hilu ei tehnyt radalla kyllä yhtään turhaa mutkaa. Aika oli 31,41. Siinä vaiheessa olin vain tyytyväinen nollarataan, palkkasin koiran ja siirryin seuraamaan muiden koirakoiden ratoja. Hienoja ratoja tulikin monta, mutta loppujen lopuksi Hilu vaan oli taas hyppärin nopein.

Lopullisissa tuloksissa Hilu nousi takamatkalta pronsille ja oli joukkueessakin hopealla. Mestaruuden vei odotetusti Kim ja Zorro. Ei huono suoritus eläkeläiskoiralta, joka ei enää edes tosissaan treenaa. Kiitos Mikkelin Agilityharrastajat hyvistä kisoista !

Ohessa vielä kuinka suuresti Hilu noita mitaleita arvostaa 😀

Ja kaikki tulokset löytyy linkistä:  https://drive.google.com/file/d/0B80m0Otvl1K4Rmk0cERDaE5ISUU/view