Peto; iso kiltti poika joka tuli meille vain koeajoon, kun omistajat halusivat siitä luopua. Kiitos kasvattaja Niinalle, että antoi sitten lopulta Pedon minulle ihan kokonaan. Paljon on ehtinyt tässä reilussa kolmessa vuodessa tapahtua… Peto on tehnyt tulokset niin IPOsta kuin agilitystäkin ja jos kaikki menee hyvin tehdään tulos myös TOKOsta pikapuoliin.
Peto on kummallinen koira… Se on super rauhallinen, äärimmäisen kiltti ja sosiaalinen. Silti, se on räjähtävän nopea, vakavamielinen vastaanhangoittelija, joka ei anna periksi. Puruissa se on äärimmäisen helppo ja hyvin ohjattava. Irrotukset ovat aina olleet priimaa ja hallintaa ei ole juuri tarvinnut opettaa. Puruisssa tuntuu että treeneistä ja taitavasta maalimiehestä huolimatta, Peto tekee töitä vain puoliteholla. Siinä olisi kapasiteettia paljon enempäänkin.
Agilityssä Peto on viimeaikoina mennyt aivan ”vati ympäri”…Karkaa, hyppii kontaktit, siis ei mitään tolkkua. Se vain kuumenee niin perhanasti. Ohjattava toki on mutta vauhti, se on järkyttävää. Agilitystä ollaankin nyt kisatauolla, en halua että Peto enää hyppii kontakteilta. On tultava joku tolkku mukaan tekemiseen.
Nyt, kun meidät saatiin houkuteltua HauHaun piirinmestis TOKOjoukkueeseen ollaa treenattu TOKOa. Se on Pedolle läpihuutojuttu; näin luulin…. mutta mutta, ongelmaksi onkin koitunut maahanmeno. Suurinpiirtein kaikki maahanmenot ovat olleet todella hitaita tai eivät ole onnistuneet lainkaan. Nyt tänään, lopulta ei onnistunut enää edes paikkamakuun maahanmeno. Meni sellaiseksi vänkäämiseksi. No, vanhana koirankouluttajana annoin sellaisen ohjaavan läpsäyksen sinne päälakeen ja hupsista saatana; Petohan sitten räpsäisi hampailla käteen. Ei purrut ei, mutta kolautti kyllä ja ilme oli sellainen, että koitappa onneasi vielä kerran. No, en kokeillut. Hetken siinä tuijoteltiin ja mä mietin, että mitä helvettiä. Lopulta menin ja otin Pedon syliini, se oli kankea ja tärisi. Semmonen jännittynyt. Halasin ja juttelin, rauhoitin poikaa… tunsin pikkuhiljaa, että se rentoutui ja häntäkin alkoi pienesti heilua. Me tehtiin sovinto, syötiin hieman makkaraa ja alettiin uudestaan. Kun Peto oli rento ja hyvällä fiililksellä onnistui se maahanmeno joka kerta. Vahvistelin sitten sitä oikeaa käytöstä ja saatiin oikeinkin kiva treeni aikaiseksi.
Jälkeenpäin mietin, mitä ihmettä tuo poika on kokenut ihan siinä pentuiässä ? Miksi se käyttäytyy noin tietyissä tilanteissa ? Mä en sitä pelkää, osaan lukea jo Pedon ajatuksia. Se tuli minulle aika isokokoisena ja super kilttinä joten en ole koskaan päässyt / voinut näyttää sille, että se olen minä joka määrään ja jos homma ei kiinnosta niin on vain yksi tie. Näin olen toiminut kaikkien koirieni kanssa, Peto on nyt poikkeus kun tuli kodinvaihtajana. Se jäi se paikan näyttäminen silloin kun Peto tuli ja myöhemmin en enää alkanut siihen hommaan kun Peto olis sitten jo niin järjettömän kokoinen.
Nyt mietin, tätä päivää ja treeniä…. Aikaisemmin olisin ollut ehdoton siinä, että minua ei ns. syyttä suotta käydä pureskelemaan. Ja jos näin kävisi niin sitten tulisi koiralle kova kurinpalautus, muuten homma ei toimi. Nyt kuitenkin (ehkä olen vanhemmiten pehmennyt) olen sitä mietä, että tuossa tilanteessa ei ollut vaihtoehtoa. Oli pakko ”antaa periksi” ja tehdä sovinto ja alkaa miettiä miten Petoa oikein voikaan kouluttaa niin, että se on toimivaa ja kivaa. Selkeesti Peto on koira jota EI MENNÄ PAKOTTELEMAAN… Kun Pedolla on painoa sellaiset 40 kiloa ja voimaa kuin isommassakin kylässä niin en mene sen kanssa taisteluun. Se kun olisi sitten pakko voittaa …… Tosin onhan noita nähty miten koira saadaan murrettua…koppa päähän ja tunti turpaan niin johan se koira siitä taipuu… Juu ei, se ei ole se tie mitä minä haluan kulkea……. Mieluummin sitten reiluuden kautta, yritän saada Pedon rentoutumaan liikkeissä ja tajuamaan , että se tekeminen on kivaa ei pakkopullaa….. Ehkä mä oon väärässä.. Tulevaisuus näyttää !
Mielenkiinnolla odotan ja katson mitä se Peto taas meidän tielle keksii… Viikon päästä on se Pedon eka TOKO koe… ans kattoo miten menee.. Muuten luotan koiraan mutta kaikki ne maahanmenot on vielä täysi mysteeri……..
Topi, nykyinen enkelikoira opetti minulle paljon. Pauli, mun sankari opetti nuorena miten malien kanssa taistellaan. Olli, nykyinen enkelikoira, oli hullu mutta kivalla tavalla. Tiku, on opettanut että malikin voi olla super pehmeä. Hilu, siinä sitä on tahtoa kuin pienessä kylässä. Cänä, sosiaalinen maailman halaaja. Ja nyt Peto……. Suuri ja lempeä mutta ärsytettynä äärimmäisen vaarallinen. Jokainen koira opetta jotain, siksi tää onkin niin mielenkiintoista vuodesta toiseen 😉
Peto ja Mä… Pääasiassa ollaan ihan näin, melkein sylikkäin <3
